
Kerron nyt tarinan joka on tapahtunut yhdessä koulussa. Siinä koulurakennuksessa on luokkia joita ei olla käytetty. Kerran pari oppilasta sai päähänsä lähteä tutkimusmatkalle niihin luokkiin, jota ei olla käytetty. He löysivät ison mittarin. No yksi meni heiluttamaan sitä, ja sitten laski sen vähän huolettomasti pöydälle. Iso mittari hajosi ja siitä tippui jotain hopeanvärisiä kuulia. Oppilaat päättivät siivota kuulat. Kun joku yritti nostaa kuulaa se lipsahti. Tietenkään oppilaat eivät halunneet kertoa opettajalle mitään. Eli joka välitunti he hiippailivat siihen luokkaan ja siivosivat. Oppilaat eivät olisi saaneet olla siellä.
Oppilaiden salaisuuden kuuli eräs heidän luokkakaverinsa. Hän yritti saada heitä kertomaan salaisuutensa opettajille, koska ymmärsi, että kuulat olivat elohopeaa (elohopea on aine jota tarvitaan mittareissa, mutta se on vaarallista). Vain yksi oppilas uskoi häntä, koska hänkin olisi halunnut kertoa salaisuuden opettajalle. Hän pelkäsi menettävänsä kaverinsa, jos olisi kertonut. Oppilas kertoi toisille televisiosta näkemästään dokumentista, missä kerrottiin kiinan keisarista. Keisari oli kuollut elohopeaan. Silloin oppilaat uskoivat että elohopea on vaarallista. Nyt kaikki päättivät kertoa opettajalle, paitsi se oppilas joka oli hajottanut mittarin. Koulun jälkeen oppilaat kertoivat opettajalle ja asia hoitui. En osaa ajatella mitä olisi tapahtunut ilman sitä oppilasta. Tänään oli tämmöinen juttu, mutta ensikerralla on luvassa asioita koulustani, sekä jos saan viestejä niin saatte kiitoksia.

