Eräänä päivänä aamu keskustelussa opettaja kertoi. Hän on ilmoittanut meidät, tämä toimii kilpailuun. Teille annetaan A1 paketit. Niitä on kolme, niin tehkää kolme ryhmää. Ennen kuin alatte tehdä ryhmiä, niin kuunnelkaa ohjeet. Ohjeet ovat seuraavan laiset: teille annetaan paketti. Paketissa on materiaalit (ohjeissa lukee mitä voi ottaa lisää). Materiaaleista te voitte rakentaa kaiken laista mutta se pitää liikkua. Saatte käyttää myös työ kaluja. Teidän on pidettävä päiväkirjaa. Siihen kirjotetaan työvaiheista ja työhengestä. Myös pitää tehdä mainos. Meillä onnistui oikein hyvin. siten tuli päätös päivä ja kilpailuihin pääsee vain 3ryhmää. 2Ryhmää 1-3luokoista ja 1 4-6 luokista. ekaluokkalaiset eivät osallistunent. 2Luokalta lähti nosturi 6luokalta lepakko ja meidän luokalta MEIDÄN TEKEMÄ LOHI KÄÄRME!!! Voi sitä onnea. tällä minä koton kirjottelen ja huomenna lähden TURKUUN TÄMÄ TOIMII KILPAILUHIN.
Tuesday, February 26, 2008
Tämä Toimii!

Pahoittelut, itsenäisyyspäivä.

Olen oikein pahoillani koska en ole pitkään aikaan kirjoittanut. No yritän kiriä aikaa. Itsenäisyys päivänä oli oikein hienoja esityksiä. Eka luokkalaiset kävelivät ja tanssahtelivät musiikin tahdissa. Aina kun musiikki pysähtyi, niin joku sanoi mikkiin suomen hyvistä puolista. sitten tuli eskareiden vuoro he kantoivat pieniä suomen lippuja musiikin tahdissa. 2luokalla näytelmässä kakkoset asettuivat riviin. Sitten he nostivat esiin pahviset kirjaimet. Melkein jokainen sanoi jotain suomesta ja viimeinen huusi HYVÄ SUOMI! Siten tuli 6lk laisten huilusoitto jonka nimi oli finlandiahytmi. Sen Jälkeen tuli pieni pätkä seitsemästä veljestä. Viimein ja vihdoin Tuli meidän vuoro. Heti kun on neidolla punapaula laulun jälkeen. Me menimme riviin lavan taakse. ”Minä olen härmään kankaan päästä pikkuinen ja hääjy. Sanojen aikana tömistelimme rivissä lava toisesta toiseen päähän. En oike astaan muista enenpää mutta hienoa se oli. juhlan jälkeen menimme syömään ruoka saliin. kaikki eivät päässeet sinne koska sinne piti varata kuponki.